Voit kuunnella aiheeseen liittyen podcast-jaksoja:
Teologiaa kasvotusten podcast: ”Korona ja seurakunnan kokoontuminen”
Kujalla podcast: ”Seurakunnan olemus ja poikkeusaika”
Alla myös lyhyempi ja pidempi viesti Espoon kotikirkon paimenilta liittyen koronavirustilanteeseen:
Kotikirkon paimenet haluavat rohkaista kaikkia osallistumaan säännöllisesti jumalanpalveluksiin. Yhteinen ylistys ja sanan kuuleminen on Raamatussa kristillisen elämän peruspilari, jonka välityksellä Herra kasvattaa suhdettamme Häneen, ja jonka kautta saamme totuudellisen näkökulman maailman menoon. Yhdessäolon perustavanlaatuisuus kumpuaa siitä, että Jumala itse on kolmiyhteinen ja Hänessä jokainen persoona on jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa. Ymmärrämme että on tilanteita, joissa – huomioiden oma ikä ja henkilökohtaiset sairaudet – on perusteltua haluta välttää altistusta. Voit osallistua siinä tapauksessa etänä esim. raamattupiiriin. Seurakunnilla, jotka kuuluvat uskonnollisiin yhdyskuntiin, on perustuslaillinen oikeus kokoontua tilanteesta riippumatta: https://yle.fi/uutiset/3-11592464 Kun tähän oikeuteen lisätään se, että haluamme välttää ihmisten manipuloimista, voimme jokainen hengittää Jumalan totuutta ja armoa.
Espoon Kotikirkko suosittelee mm. seuraavia hygieniaohjeistuksia:
– Ei osallistuta sairaana jumalanpalvelukseen
– Tarjotaan mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen
– Pidetään huolta hyvästä käsihygieniasta
Maskeja on tarjolla seurakunnan puolesta kaikille halukkaille. Suosittelemme että jokainen tekee päätöksen maskin käyttämisestä oman ymmärryksen ja omantunnon mukaan. Ehtoollinen jaetaan niin, että jokainen voi ottaa leivän ja viinin itse pöydältä, jonka jälkeen ne nautitaan yhdessä.
Pysykäämme horjumatta toivon tunnustuksessa, sillä lupauksen antaja on uskollinen. Pitäkäämme huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. (Hepr. 10:23-24)
Kristuksessa,
Kotikirkon paimenet
Seuraava teksti on julkaistu Kodin ystävä lehdessä huhtikuussa 2020
Martin Luther kohtasi kotikaupungissaan vakavan tartuntataudin synnyttämän pelon
Auttamisen riskit voidaan kohdata vain ristin kautta
Syntisen pelastavassa Kristuksen ristintyössä on aarteemme. Jumala johdattaa meidät punnitsemaan sen arvoa kaikenlaisten elämäntilanteiden kautta.
Kristinuskon historia on Raamatun kirjojen ohella onneksemme täynnä äärimmäisen käytännönläheisiä tekstejä. Käytännönteologisena huippuna tarttuviin tauteihin liittyen voidaan pitää Martin Lutherin ystävälleen Johann Hessille puolalaiseen Wroclawn kaupunkiin kirjoittamaa avointa kirjettä Ob man fur dem sterben fliehen muge. Vapaasti suomennettuna otsikossa kysytään siis, pitäisikö kuolemaa – siis ruttoa – paeta.
Kirjettä kirjoittaessaan Luther on Wittenbergissä, jossa rutto jo riehuu valtoimenaan. Neljä kuukautta sen saapumisesta kaupunkiin Lutherin hyvän ystävän Georg Rörerin vaimo ja heidän vastasyntynyt lapsensa kuolevat epidemiaan. Luther ja Rörer ovat niiden joukossa, jotka kieltäytyvät lähtemästä Wittenbergistä, vaikka heidät on määrätty poistumaan turvaan Jenan yliopistoon.
Rutto on levinnyt Wittenbergistä Wroclawhun asti. Sieltä käsin Hess kyselee Lutherilta, mitä tilanteessa tehdään. Pitäisikö kristityn jäädä vai paeta? Entä miten erityisesti kirkon työntekijöiden tulisi toimia? Meidän näkökulmastamme ravisteleva Lutherin vastauskirjeen teksti asettaa lukijansa selkä seinää vasten kuolemanpelon kanssa. Luther pinoaa palikoita kohdalleen varman syvälliseen tapaansa, mutta jättää jokaisen lukijan sydämelle paljon punnittavaa.
Auttaminen aina riski
Voimme vain kuvitella, mitä kaikkea voi tapahtua pelon saadessa vallan. Luther todella näki ja koki ihmisen raadollisuuden – itsessään ja toisissa. Tilanne varmasti syvensi hänen ihmisen täydellistä turmeltuneisuutta koskevaa teologista ajatteluaan. Tuon ajan saarnoissaan Luther nuhtelee erityisesti miehiä, jotka ovat pelonsekaisissa tunnelmissa jättäneet vaimonsa jälkeen turvaan paetessaan.
Luther ei kuitenkaan pidä kumpaakaan vaihtoehtoa – ruttokaupunkiin jäämistä tai sieltä pakenemista – itsessään vääränä päätöksenä, kunhan päätöksen taustalla eivät vaikuta väärät perusteet.
Miksi ihmeessä kukaan sitten haluaisi jäädä ruttokaupunkiin? Lutherin lähimmäisenrakkautta koskeva haastava väite on, että sairaiden ja apua tarvitsevien kohtaaminen on aina riski. Toisin sanoen, auttaminen verottaa meiltä aina jotakin: aikaa, rahaa tai terveyttämme. Jos autamme vain silloin kun meillä on takeet siitä, että oma ruumiimme ja omaisuutemme säilyy koskemattomana, emme Lutherin mukaan auta ikinä.
Oikea jumalanpelko
Luther kehottaa ottamaan vakavan sairauden nimenomaan Jumalan antamana koettelemuksena. Tämän totuuden tulisi synnyttää kristityssä kahtalaista pelkoa. Ensiksikin, kun kristitty pelkää tautia Jumalan lähettämänä ja sallimana asiana, on pelko aivan erilaista kuin jos tauti olisi Paholaisesta. Mikäli tauti taas ymmärrettäisiin Paholaisen lähettämäksi, nähtäisiin se vain pahana ja paettavana. Kristitty, joka ymmärtää kaiken tulevan viime kädessä Herralta, voi tehdä päätöksensä rauhassa.
Toiseksi, kristityn jumalanpelko näyttäytyy siten, että hän ei lähde kohtaamaan tautia yksin rehvastelevalla ”minä selviän kaikesta” -asenteella. Oikeanlainen jumalanpelko ottaa vavisten huomioon koko Jumalan suunnitelman, johon kuuluu niin lääketieteen lahja kuin terveen järjen käytöstä seuraava varovaisuuden noudattaminenkin.
Luther yhdistää molemminpuoliset laiminlyönnit tappamisen kieltävään kuudenteen käskyyn: Sairaan lähimmäisen laiminlyönti on kristitylle häpeäksi, mutta niin on myös oman itsensä tahallinen altistaminen kuolemalle.
Riskien kohtaaminen ristin kautta
Lutherille Jumalan kasvot löytyvät kärsimyksen keskeltä, kärsimyksen, jonka huipentuma on risti. Ilman ristiä emme voi tuntea Jumalaa lainkaan. Juuri ristin kautta voimme tulla osalliseksi Hänestä. Jumalan kohtaaminen ei voi tapahtua Jumalan suuruuden mietiskelyn ja teologisten viisauksien kautta ilman alentumista ristin juureen. Juuri kärsimysten, koettelemusten ja vaikeuksien kohtaaminen paljastaa ristiltä tulevan Jumalan voiman, joka pysyy maailmalta piilossa, heikkouteen ja kuolemaan verhottuna.
Kristuksen kärsimysten jakaminen on Lutherin perimmäinen syy antautua auttamiseen liittyville riskeille. Ristin kovuus, häpeä ja nöyryytys voittaa lopulta sairauden ja kuoleman kovuuden, häpeän ja nöyryytyksen. Kuitenkin, vain Jumala voi johdattaa kristityn altistamaan itsensä riskeille. Siihen ei voi pakottaa ketään. Voima, joka tarvitaan itsensä alttiiksi asettamiseen, tulee vain Kristuksen ristin kasvavasta ihastelusta, eikä sitä saada yleensä hetkessä. Myös eri elämäntilanteet ja erilaisiin riskiryhmiin kuuluminen on jokaisen otettava henkilökohtaisesti huomioon punnittaessa omaa kutsua altistua sairauksille.
Paimenen tehtävä
Seurakuntien paimenille Luther ei jätä kirjeessään juurikaan vaihtoehtoja. Kutsu on selvä: jonkun täytyy jäädä sinne, missä lähimmäinen kärsii ja ottaa vastaan se, mitä Herra antaa. Jos joku seurakunnasta sairastuu, paimenen tehtävänä on varmistaa, ettei kukaan jää yksin apua vaille. Tätä tehtävää hoitaessaan paimen saattaa joutua altistamaan itsensä kärsimykselle.
Kärsimys kärsimyksen vuoksi ei kuitenkaan ole jumalallista. Se on marttyyriksi heittäytymistä ”oi, katsokaa kuinka kärsin” -asenteella. Luther varoittaa tällaisen asenteen johtavan tyhmään varomattomuuteen. Tosi Paimenen ristinkuolemasta puuttuu kaikenlainen hullunrohkeus tai itseä korostava marttyyriasenne.
Esimerkiksi ehtoollisen jakaminen edusti kuitenkin Lutherille niin elintärkeää julistusta syntien täydellisestä anteeksiannosta, ettei sitä hänen mielestään voitu kieltää kuolemankaan uhalla. Paimenen vastuu on siis pitää ovet auki ja huolehtia, että Kristuksen ristiä julistetaan kaikille meille, jotka pelkäämme eri elämäntilanteissa, oli se sitten ”tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka” (Room. 8:35).
Lutherin englanniksi käännetty kirje löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
rockrohr.net/wp-content/uploads/2014/03/Luther-WHETHER-ONE-MAY-FLEE-FROM-A-DEADLY-PLAGUE.pdf
Tommi Matikka
kirjoittaja on Espoon kotikirkon pastori