Kutsu vapaaehtoiseen paastonaikaan 25.3. – 3.4.
Jeesus sanoi heille: ”Eivät kai häävieraat voi surra, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin sulhanen otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat.
(Matt. 9:15)
On taas aika paastota. Perillä hääjuhlissa ei paastota, vaan ollaan yltäkylläisessä Kristuksen (Jumalan kasvojen) läsnäolossa. Paaston perusidea on yksinkertainen: jätä jotakin pois – niitä asioita joiden puoleen helpoimmin kallistut näinä epävarmoina aikoina – ja käytä jäljelle jäävä aika etsimällä Jumalan kasvoja sanassa ja rukouksessa. Häneltä tulevat kaikki päivittäiset lahjat. Suurimman osan ajasta etsimme Hänen kasvojaan ottamalla Hänen lahjojaan vastaan – tuntaksemme Hänet paremmin. Nyt etsimme Hänen kasvojaan luopumalla Hänen antamista lahjoistaan – tunteaksemme Hänet paremmin.
Liitteenä on aiemmilta vuosilta tuttu paastokalenteri. Tämä kalenteri on yleinen, eli siitä on poistettu kotikirkkolaisten tiedot. Ohjelma kestää 10 päivää. Paasto alkaa torstaina ja loppuu pääsiäissunnuntain juhlaan 4.4. Ohjelmaa voi helposti muuttaa itselle sopivaksi esimerkiksi painottamalla viihdepaastoa. On hyvä huomata, että näinä aikona voi olla vaikeampaa paastota viihteestä kuin ruoasta.
Kannattaa varautua siihen, että omat addiktiot paljastuvat. Ne nousevat pintaan kun jätämme koskematta niihin. Kun tällainen epäjumala paljastuu, se kirpaisee mutta vie lopulta suurempaan vapauteen.
Paastotessa mieleen saattaa nousta myös kuinka ”lakihenkistä” tällainen touhu on. Motiivisi on kuitenkin nautinnon lisääntyminen Kristuksessa, ei se että olisit parempi kristitty. Siksi on tärkeää korvata pois jäävät asiat ajalla Jumalan kanssa.